torstai 3. tammikuuta 2013
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
lauantai 1. joulukuuta 2012
Let it snow.
Talvi , se tuli vihdoinkin !
Kauan on odotettu valkoista maata ja pirtsakkaa pakkasta, lunta natisemassa jalkojen alla ja lumihiutaleiden hiljaista putoilemista.
Lumesta tulee aina ensimmäisenä mieleen kun ollaan oltu pikkuisia lapsia.
Peuhattu lumihangessa monta tuntia, rakennnettu lumilinnoja ja porkkana nenäisiä lumiukkoja.
Ollaan pyydystetty kielellä lumihiutaleita ja naurettu.
Kaipaan sitä aikaa kun sinä ja minä teimme noita asioita yhdessä.
Mitä tapahtui sille hyvälle ajalle ? Kun kaikki oli oikeasti hyvin ? Ei tarvinnut teeskennellä onnellista hymyä tai tarvinnut yrittää nauraa kun se nauru tuli luonnostaan.
Näitä asioita mietin kun sataa iltaisin lunta ja sinä olet jossain kaukana etkä ole nauttimassa näistä hyvistä ajoista kanssani. Ehkä vielä jonain päivänä tajuat hidastaa edes vähän vauhtia ja katsoa lumihiutaleiden putoilua.
tiistai 9. lokakuuta 2012
Ankeaa elämää.
Ulkona on kamala sää.
Koko ajan masentaa koska on niin karunnäköistä aina.
Mutta onhan tässä syksyssä muutamia hyviä puolia;
Joulutulee kovaa vauhtia talven kanssa kilpaa uudesta vuodesta nyt puhumattakaan mutta koko ajan takaraivossa huutaa ääni surusta ja tuskasta ja se ääni kaipaa kesää.
-
Kesä tuo kaukainen käsite joka tulee kyllä aikanaan kunhan vain jaksaa odottaa.
-
Ja taas se tulevaisuus on piinaamassa minua miksei aika voisi vain pysähtyä ?
Miksi ajan pitää kulua niin nopeasti en kerkeä nauttimaan elämästä koskaan.
Vastahan minä menin ala-asteen ensimmäiselle luokalle ?
Vastahan minä tutustuin mahtaviin ystäviin ?
Vastahan minä sain ensimmäisen lemmikkini ?
Ja juuri äskenhän minä menin yläasteelle ?
Hetki sitten seurustelin ensimmäisen kerran ?
Miten muka on mahdollista että aloitin tänä syksynä yläasteen viimeisen luokan ?
Niin paljon kysymyksiä jotka voidaan tiivistää yhteen lauseeseen.
Aika kuluu, eikä sille voi mitään.
Surullista mutta totta.
Eikä voi tehdä muuta kuin antaa ajan kuljettaa ja yrittää nauttia elämästä.
torstai 6. syyskuuta 2012
Elämä kenkälaatikossa.
Tänään tuli puheeksi pelottava asia.
Tulevaisuus.
Tiedän mitä haluan tulevaiduuseltani.
Haluan auttaa muita ihmisiä, mutten halua juurtua yhteenpaikkaan.
Toisaalta en haluaisi todeta että pian on hyvästien aika.
En haluaisi tajuta sitä asiaa että pian melkein kolmenvuoden ajan solmitut ystävyys suhteet saattavat tyssätä kuin seinään.
En haluaisi todeta sitä että minusta on tulossa aikuinen.
Haluaisin vain niin olla edelleen se huoleton lapsi jota äiti ja isä suojelevat.
Haluan taas vain uppoutua maailman tutkimiseen ja ihasteluun.
Haluan halata jokaista ihmistä jonka tunnen.
Haluan rutistaa monia ihmisiä kovaa enkä halua ikinä päästää irti.
Haluan kokea taas ensirakkauden.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Olin kerran turistina.
Se tunne kun olet käynyt jossain paikassa ainakin miljoona kertaa ja sitten menet siihen samaan paikkaan kuin olisit siellä ensikertaa.
Ihastelet paikan kauneutta ja ihmettelet asioita jotka ovat olleet niin itsestään selviä
että ne ovat jääneet huomaamatta.
Mieleesi tulvivat muistot siitä paikasta mutta samalla paikka on sinulle täysin tuntematon.
Haluat oppia näkemään paikan uusin silmin.
Istuin kerran järvenrannassa kalliolla.
Aurinko paistoi ja tuuli puhalsi kylmän viiman kasvoihini.
Tärisin kylmästä mutta nautin olostani koska tuo paikka tuntui sillä hetkellä maailman ihanimmalta ja turvallisimmalta paikalata.
Halusin vain piiloon maailmaa, tulisin kyllä myöhemmin taas ihmisten ilmoille
mutta sillä hetkellä halusin vain olla olematta olemassa.
Muiden ihmisten ulottumattomilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















